Elikkä tässä onkin ollut noin kuukauden mittainen päivitystauko, pahoitteluni siitä. Johtui lähinnä miun kesätyökiireistä ja muista menoista että ei tänne kerennyt tulla kirjoittelemaan. Ja ei ole uusia kuviakaan otettu joten ei tänne olisi hirveästi uutta materiaalia saatukaan.

Mutta nyt on uutta kuvaa ja uusia kertomisia ja kerrotaan vaikkapa tämänpäiväisestä.
Töiden jälkeen nappasin Alvinin hihnaan ja käveltiin Tuukkasille Pinjan luo ja Pinjan avulla opeteltiin Alvinin kanssa keppien välistä pujottelua. Tuukkasten pihalla oli hieno ja hyvin toimiva keppirata jossa oli verkot sivuilla, joten pujottelu sujui oikein hienosti, eikä Alvin päässyt karkailemaan sivuilta. Vauhtiakin löytyi ja kinkun avulla ja jopa ilman kinkkuakin Alvin meni kepit monta monta kertaa oikein hienosti alusta loppuun! Kiitos Pinjalle kun saatiin kokeilla, ja tullaan varmasti uudelleenkin!

Sen jälkeen oli aika viilentyä uimisella, ja ensimmäiseksi vietiin vanha rouva Helmi uimaan. Helmi kun omistaa niin paksun ja karvaisen turkin, niin tällaisella helteellä ei ole sen olo kovin miellyttävä. Helmin uitua haimme kotonta Alvinin ja Wilman ja niiden kanssa lähdettiin veneenlaskupaikalle Kanavansuulle. Wilma ui kuin vanha tekijä, ja näytti myös hienoja hyppytaitojaan.

Alvin oli uimisen ja etenkin hyppimisen suhteen hieman ujompi, mutta ymmärrettäväähän se on, kun nämä ovat Alvinin ensimmäisiä uimakertoja vielä. Hienosti se sipsutteli veteen ja saatiin nakin avulla vielä uimaankin ihan oikeaoppisesti! Alvin ei arkaillut paljoa, hieman kuitenkin veteen meno jännitti, mutta kyllä siellä rannan tuntumassa juostiin kilpaa Wilman kanssa semmoisella innolla että sai kyllä väistellä!


Tässä vielä kuvamateriaalia Alvinista joka uskaltautui urheasti veteen:

Alvin osasi jäädä hienosti rannalle poseeraamaan ja näin saatiin kesän ensimmäiset rantakuvat otettua.